Täydellinen porkkanakakku

Otsikko lupaa paljon, mutta otan riskin. Porkkanakakun kuuluu olla mielestäni mehevä, kostea ja pehmeä sekä tietysti ihanan maukas. Tällä reseptillä on kerätty ylistäviä kehuja ja kakkua syödessä tulee suorastaan harras olo. Kakku toimii erinomaisesti myös gluteenittomana, sillä lopputuloksesta ei kyllä huomaa, millä jauhoilla kakku on leivottu. Riittikö ylistys? Ok, kokeilepa sitten tätä reseptiä, mars!

Sama kakku, koristelu omenasoseella.

Mehevä Porkkanakakku

8dl   hienoa porkkanaraastetta
4     munaa
3,5dl ruokokidesokeria tai 2dl tavallista + 1,5dl fariinisokeria
2dl   rypsiöljyä
4,5dl vehnäjauhoja tai 4dl gluteenitonta jauhoseosta
1-1,5dl mantelirouhetta
3tl   kanelia
1tl   kaardemummaa
1tl   inkivääriä
2tl   leivinjauhetta
1tl   ruoka soodaa
1,5dl omenakanelimarmeladia tai omenasosetta

1. Kuori porkkanat ja raasta hienoksi raasteeksi. 
2. Vaahdota kananmunat ja sokeri(t). Lisää öljy. 
3.,Sekoita kuivat aineet keskenään ja sitten varovasti muna-sokeriseokseen. Lisää lopuksi porkkanaraaste ja omemasose.
4. Kaada taikina voideltuun (ja korppujauhotettuun) irtopohjaiseen vuokaan. Paista 175 asteisessa uunissa 50-60min. koita ajoittaa poisotto niin, että kakku on juuri kypsynyt keskeltä, ettei kuivu reunoilta liikaa. Anna mehevöityä yön yli jääkaapissa.

Kuorrutus
400g  maustamatonta tuorejuustoa
2dl   tomusokeria
1rkl  sitruunamehua
mantelirouhetta

Sekoita kuorrutuksen ainekset keskenään ja levitä kakun päälle. Koristele mantelirouheella. Säilytä kakku jääkaapissa.

Hyvä ruokaviikko

Onnistunut kotiruokaviikko pääsi yllättämään, sillä sitä ei oltu juurikaan suunniteltu saatika etukäteisvalmisteltu. Yleisesti ottaen vannon ennakoinnin nimeen, mutta nyt oli inspiraatiollakin tähdet kohdillaan. Nyt seuraa siis joka päivän lyhyt ruokatarina ja yksi poiminta onnistumisen takaa.

Maanantaina savulohisalaattia. Onnistuneen ruoasta teki nopeus ja tähteiden käyttö. Sunnuntain ruoalta jäänyt savustuspussissa valmistettu lohi ja uunijuurekset toimivat pääraaka-aineina. Salaatissa oli sitten tietysti salaattia ja vihanneksia, mausteena tilliä - suolaa - pippuria ja kermaviilikastike. Leivän kanssa jees!
Päivän oivallus: edellisen päivän lämmin ruoka kylmänä.

Tiistaina teinit ruokaili keskenään maanantai-illan hämyssä valmistamani ja yöllä jääkaappiin sujauttamani risoton. Vanha tuttu resepti ei edelleenkään pettänyt. Terveystwistiä ja hyvää omaa tuntoa saatiin uudella tuotteella - tummariisi-quinoa-monivlijaseos (Risella).
Päivän oivallus:: tutun reseptin terveystwist ja edeltävän illan tsemppi ruoanvalmistuksessa.

Parempi huono ja vanha kuva, kun ei kuvaa ollenkaan?
Risotto vuosimallia 2013.

Keskiviikko: kikhernepihvejä, nuudeliwokkia ja kaalilisäke. Tämä oli viikon suosituin ruoka! Alkunsa se sai kaapista löytyvistä aineksista: kauden kotimaisista kukka- ja parsakaalista, pakasteessa lymyävästä kikhernepihvitaikinasta ja kuivakaapin nuudeleista. Neiti paisteli pihvit, kaalit höyryteltiin ja maustettiin suolalla-pippurilla-voilla, kypsät nuudelit paistettiin ja maustettiin soijalla-valkoviinietikalla-pippurilla ja sipulin kera wokiksi.
Päivän oivallus:: pakasteessa maustunut kikhernepihvitaikina.

Torstain ruoka lähti pussillisesta herkkusieniä. Herkkusienet paistettiin pannulla, maustettiin valkosipulilla-suolalla-pippurilla, kastikkeen virkaa toimittamaan fetan loppu sekaan ja tilkka vettä. Sörsseli keitetyn pastan sekaan ja herkkusienipasta oli valmis.
Päivän oivallus:: idea lähti yhdestä raaka-aineesta.

Perjantaina kana-tomaattipasta: Halusin hävittää eilisen pastan lopun. Nappasin työmatkalta kaupasta kanasuikalepaketin kesäkurpitsan sijaan (ei kuulunut Siwan valikoimaan!). Kanat paistettiin, heitettiin ylikypsät tomaattipalat sekaan, maustettiin suolalla-pippurilla-bruchettamausteseoksella. Eilinen pastanjämä ja tilkka vettä sekaan ja taas meinasi itku tulla hyvästä ruoasta.
Päivän oivallus: Hyvä mausteseos (heräteostos Lidlistä).

Kalan makua keitossa

Olen aikaisemmin jakanut kylmäsavulohi-tuorejuustokakun ohjeen (tästä reseptiin), joka on niittänyt kiitoksia monissa pippaloissa. Erityisesti kakku on saanut kehuja ihmisiltä, jotka eivät yleensä pidä kalasta. Samaan sarjaan menee kylmäsavulohikeitto. Periaatteessa juju on vaan siinä, että kalakeiton kala on kylmäsavulohta, mutta avaan oman reseptini tähän kokonaisuudessaan kokeiltavaksi.

Kuvan keitto liittyy löyhästi reseptiin, sillä siinä olis lisäksi normilohta ja fenkolia. Hyvää oli sekin, mutta kylmäsavulohen maku ei tullut oikeuksiinsa, ja jatkossa teen ilman normilohta.

Kylmäsavulohikeitto

        öljyä ja voita
+- 5    perunaa
2-3     porkkanaa
1       sipuli
6-8 dl  vettä
300g    kylmäsavulohta
1/2     liemikuutio, itse käytän aina kanaa
2 kpl   laakerinlehteä
~10kpl  maustepippuria
0,5-1tl suolaa
        mustapippuria
1-2 tl  sitruunamehua
1-2 dl  kermaa 
        tilliä (kuivattua tai tuoretta)


1. Silppua sipuli pieneksi. Kuori ja lohko perunat ja porkkanat. 

2. Kuumenna pakuspohjaisessa kattilassa öljyä ja voita. Kuullota sipuli pehmeäksi, lisää porkkanat ja sekoittele vielä hetki. Lisää perunat, vesi ja mausteet tilliä ja sitruunaa lukuunottamatta. Anna kiehua noin 10 min tai kunnes perunat ovat lähes kypsiä. Paloittele tällä välin kylmäsavulohi pienehköiksi kuutioiksi.

3. Lisää lohipalat ja kerma keittoon, kun perunat ovat kypsiä. Keitä tai kiehauta kypsäksi, lisää sitruunamehu ja tillisilppu. Poista laakerinlehdet ja maustepippurit ja tarkista maku (huom! lohikeitto rakastaa mustapippuria).

Näin selvisin muutosta

Muuttaminen on lähtökohtaisesti kamalaa, ihmettelen jos joku väittää muuta. Muuttamiseen kytkeytyy kuitenkin kaikessa rasittavuudessaan mahdollisuus irtaimistonsa rehelliseen katsastamiseen ja karsimiseen. Vielä bonuksena voisi tulla oivallus, että kaikkea ei tarvitse säästää tai edes hankkia. Edellisestä muutosta oli aikaa vain 2,5 vuotta ja silti roskikseen ja kierrätykseen päättynyttä tavaraa oli varovaiselta arviolta 10 Ikea-säkkiä. Lapsiperheessä tuota raivattava syntyy tietenkin eri tavalla kuin aikuisten taloudessa ja olihan sitä kaikenlaista laitettu kiertoon tuon kahden vuoden aikanakin. 

Tässä oman muuttoni peruspilarit, joilla itse tavaroiden pakkaaminen ei ollut edelleenkään mitään riemua, mutta uudessa kodissa huomaan säilytystilaa olevan vielä reilusti jäljellä (ja totuuden nimessä - iso ullakko täynnä..). 


1. Tunteet romukoppaan ja järki käyttöön. Tämä on kaikista tärkein neuvo. Mikäli en ole tavaraa tarvinnut vuoteen saatika kahteen, en tarvitse sitä jatkossakaan. Poikkeuksena mm. sukset, luistimet, retkivarusteet ja juhla-astiat. Yksinkertaiselta kuulostava neuvo, mutta kun sitä todella toteuttaa, tavaraa häviää kummasti!

2. Aloita ajoissa. Käy läpi ja siivoa lipastoja ja säilytyslaatikoita, jotka voi muuttaa sellaisenaan. Mikäli et pidä runsaita läksiäisiä, pakkaile juhla-astioita, pöytäliinoja, maljakoita, kynttilöitä ja koristeasioita.

3. Banaanilaatikot, viinilaatikot ja Ikeasäkit ovat erinomaisia kuskaimia. Ei kannata hommata kirjavan kokoisia laatikoita, vaan suosia samankokoisia ja päällekkäin pinottavia kohtuullisen kokoisia laatikoita. 

4. Unohda sanomalehdillä tai talouspaperilla räpeltäminen. Lasit, kahvikupit, maljakot ym kannattaa pakata viinilaatikoihin, joissa on tallella pulloille tarkoitetut pystyt väliseinät. Juhlakupit jätin säilytykseen muuttamisen jälkeenkin - mainio säilytys tapa harvoin käytetyille laseille ja kupeille. Lautaspinojen ym särkyvien tilkitseminen laatikoissa tukevaksi käy hyvin pyyhkeillä ja pöytäliinoilla. Liinavaatekaapista kannattaa erikseen pakata vain hienot pöytäliinat ja lakanat ja kaikki pienempi säästää tilkitsemisavuksi. 

5. Aloita siivoaminen ajoissa. Saunaa, pakastinta, liinavaatekaappia, keittiön ylähyllyjä ja peilikaappeja ilman selviää hyvin pari viikkoa. 

6. Viimeisiä päiviä varten pakkaa jokaiselle oma matkalaukku, jossa ikään kuin lomamatkalle tarvittavia tavaroita eli vaatetta, perushygieniatarvikkeet, laturit, lääkkeet (päänsärkylääkettä tarvinnee herkästi muuttopäivänä!) ja muut välttämättömät tavarat. Muut voi sitten taloudesta huoletta pakata, eikä tule ajatelleeksi, että sataan vielä tarvita.

7. Muuttopäivän aamuna vuode kerätään rullalle petareineen, peittoineen, tyynyineen ja yöpukuineen päivineen ja sullotaan suureen jätesäkkiin. Uudessa kodissa sänky on vain rullan avaamisen päässä. 

8. Pyydä apuvoimia. Viimeistään muuttopäiväksi molempiin päihin. Meidän muutto tapahtui kokonaisuudessaan yhtenä päivänä ja ilman apuvoimia se ei olisi onnistunut. Lähtöpäässä oli yhteensä 4 aikuista ja 3 reipasta nuorta. Tulopäässä 5 aikuista ja 2 väsynyttä nuorta. 

9. Muuttosapuskaksi riittää jääkaapin viimeinen tyhjennys ja matkalla abc:n noutopöytä. 

10. Muuttolastia purkaessa ei kannata hukata kriittisiä silmälasejaan tavaran suhteen. Haluanko todella säilyttää tämän, tarvitsenko? Pura asuntoon vain todella käytössä oleva irtain, tyhjiksi jäävistä hyllyistä ja laatikoista ei todellakaan kannata huolestua.

Muutosta opittua: Olisi ollut järkevää ohjailla uudessa kodissa kaikki tavarat oikeisiin nurkkiin heti alkujaan, mutta se ei olohuoneen osalta ihan onnistunut, koska en ollut päättänyt vielä järjestystä. Edessä oli kesäloma, joten järjestelyyn oli aikaa. 

Huikee idis: Muuttamisen aikana sain ajatuksen ihmetellessäni jälkikasvun koulumuistoja ja askarteluja. Niistä voisi parhaimmat taltioida muistoksi siten, että ottaa valokuvat ja tekee kunkin lapsen oman valokuvakirjan piirustuksista, askarteluista ja käsitöistä - näin niitä tulisi ehkä joskus katseltuakin ja esiteltyä esim sukulaisille. Ja saisi siis heittää roskiin ilman huonoa omaatuntoa.

Ihmetys: mitä tehdään Aku Ankoille?!?! Niitä kun on valtava laatikollinen; paperikeräykseen, kirpparille vai säilöön? Tuleeko niitä koskaan ikinä kenenkään enää luettua..

Tsemppiä muuttajille!

Koti

Juhlallisesti ilmaistuna elämässäni on kääntynyt uusi lehti. Eikä se mielestäni ole liikaa luvattu, paitsi että se aukeama on jo entuudestaan tuttu. Kaksikymmentä vuotta pois kotikaupungista elin siten, että jossain jyskytti koko ajan tunne vierasilla olosta. Kotiuduin toki, löysin paikkani opiskeluissa ja töissä, arki rullasi ja elämä eteni. Ihmis- ja etenkin ystävyyssuhteiden solmiminen uusissa kaupungeissa ei ollut kuitenkaan helppoa ja sekin taisi syventää juurettomuuden oloani. Uskallan myös väittää, että varsinais-suomalaisten kanssa ystävystyminen tai hyvän päivän tuttujen löytyminen ei ole niin helppoa, kun se jossain muualla Suomea voisi olla. Pidemmän päälle niitä ihania ystäviäkin suureksi onneksi löytyi ja lähdön hetkellä tuli jopa muutama katumisen hetki muuttopäätöksestä.


Sen vaan sanon - ja nyt aika rumasti - että muuttaminen on saatanasta tai jostain tosi kaukaa kuitenkin. Tähän marttahenkiseen blogiini tietenkin sopisi postaus mukavasta, järkevästä ja jäsentyneestä muuttoprosessista kaikkine pikkukikkoineen ja talkoosapuskoineen, mutta sitä ei nyt siis ole luvassa. Tai ehkä joku kikka tekisi mieleni jakaa, mutta mitään en lupaa. Ilokseni voin kuitenkin todeta, että tavarat ovat siirtyneet paikasta a paikkaan b pianoa lukuun ottamatta, tavarat ovat paikoillaan ja melkein kaikki laatikotkin purettuina. Koti on ihastuttava ja avara keskustakolmio, tuntuu kuin lomalla olisi. Arjen rutiinit ovat alkaneet muodostumaan.

Mikä tärkeintä, muutto pitkän harkinnan jälkeen tuntuu todella oikealta ratkaisulta. Oma kotikaupunki tuntui aluksi tavallaan vieraalta, vaikkakin tutulta. Jokainen muuton jälkeinen ensimmäinen tutun paikan ohitus sai aikaan tunnemylläkän - tämä on nyt "minun". Omien vanhempien ja rakkaan ystävän läheisyys on tuonut arkeen jotain aivan uutta ja olen ymmärtänyt myös, mistä minä ja he olemme tavallaan jääneet paitsi sitä kuitenkaan turhaan surkuttelematta. Voi käydä yhdessä tapettikaupassa, käydä muurinpohjaletuilla mummulassa tai saada iltakyläläisiä leffareissun jälkeen ja lätistä paikallisia juttuja. Arjessa tapahtuu enemmän, elän täydemmin.

Housuissas on Tamnpere.

Tuleehan se syksy ja arkikin sieltä, mutta tällä hetkellä on vaikea kuvitella järkevämpää päätöstä kuin kotiin palaaminen.

Onnellista kesää sinullekin! 

On päiviä

On päiviä, joina asiat etenee tutulla kaavalla. Tekee päivälle suunnitellut ja sen aikana eteen tulleet hommat. Voi tulla yllätyksiä, mutta niistä selvitään. Kaikki on kutakuinkin tuttua ja tasaista - tylsääkin. Tunneskaala on tasainen ja kokee pieniä arjen iloja, mutta ilman suuria huippuja suuntaan tai toiseen.


On päiviä, joina koetut vastoinkäymiset, pettymykset ja elämän nurjat puolet voittavat omat voimavarat. Murheet kasautuvat otsaan puristavana tunteena, rypyt syventyvät ja kasvot ovat ilmeettömät. Oma ajatusmaailma tuntuu vieraan alakuloiselta ja elämä sarjalta vaikeuksia. Teoriassa sitä tietää, että joskus helpottaa, mutta käytännössä ymmärtää että ei vielä vähään aikaan. Pieniä arjen helmihetkiä pistää merkille ja pyrkii niistä nauttimaan, mutta eivät ne vajoavaa venettä hetkessä pelasta.


On päiviä, jolloin jokin tapahtuma, hetki tai kokemus saa yllättäen kasvot hymyilemään, auringon paistamaan ja askeleen kevyeksi. Elämä tuntuu olevan täynnä ihanuutta, rakkautta, iloa ja mahdollisuuksia. Pystyn mihin vaan ja elämällä on minulle tarjottavana paljon hyvää. Lokin kirkuna, lounas perheen kesken tai pyöräily tuntuvat pelkältä riemulta ja silkalta onnelta. Noina päivinä ymmärtää, että on hyvä vain elää elämäänsä - se tuo tullessaan kaikenlaisia päiviä, joista jokainen on tärkeä.

Vihreetä mönjää

Tiedättehän niin sanotut mättöruoat - 
ne sapuskat, joita suu voi vaan syödä ja syödä ja syödä. Niitä hehkutetaan myös usein termillä ja ei kun ääntä kohti. Helposti mieleen juolahtaa pastat, pitsat, pullat, sipsit, ranskikset ym. pahuudet. Tänään hätsynpikaa kyhäämäni lounas reseptibongauksen innoittamana osoittautui tunnekokemukseltaan juuri tuollaiseksi mättöruoaksi, jota oli tyydyttävää rouskuttaa ja joka maistui yksinkertaiselle mutta niin hel...in hyvältä. Kiitos tuhannesti blogille Syötävän hyvää ja avokadopesto-kaalisalaatille.

Toinen koko talven ja kevään mussutettu ihana vihreä mönjä valmistuu kahdesta raaka-aineesta: avokadosta ja raejuustosta. Resepti: muussaa avokadon sisus haarukalla, sekoita kipossa raejuustosatsin kanssa. Mausta suolalla ja sitruunamehulla, jos sattuu olemaan. Maistuu loistavalta sellaisenaan, mutta myös ruoan lisäkkeenä tai ruisleivän päällä.

Tässä lisätty purutuntumaa kurkunpaloilla.

ps. avokado näyttäisi olevan edullista ja hyvää tällä hetkellä, satokausi?!?

Mitä kuuluu 1/2

En pahoittele hiljaiseloa vaan totean, että ihanaa olla taas täällä! Hiljaisuus blogin puolella on tarkoittanut sutinaa muualla elämässä. No ei nyt sutinaa sanan eräässä merkityksessä, vaan suurten muutosten edellä tapahtuvaa hässäkkää ja pientä säätöö. Käytän tämän palstatilan siis kevään random-kuulumisten kertomiseen vähän ystäväni arkipalojen tyyliin.

Kevään teeman tittelin nappaa yksinoikeutetusti pitkään suunniteltu, tarkkaan harkittu ja viimein toteutuva elämänmuutos. Muutan 20 vuoden karkumatkan jälkeen takaisin kotikaupunkiini Tampereelle! Muutos on valtava, jännittävä, hieman pelottavakin mutta ennen kaikkea ratkaisun perustana on joku sydänalassa tuntuva tunne ja kaipuu läheisten luo.

  
Eka kerta, kun autosta puhkesi kumi. Hupsuinta tilanteessa oli tunne, että kaikki kiire pysähtyi siihen paikkaan. Oli muka tuhat rautaa tulessa sinä iltana, mutta hienostipa ne asiat odotti auton hätäavun ajan ja tulivat kuitenkin tehdyksi.

 
Juhlinta on leimannut erityisesti viimeistä kuukautta. Aikoinaan paikkakunnaltamuuton plussia ja miinuksia punnitessa kivoihin asioihin lukeutui se, että saa pitää paljon läksiäis- ja tuparijuhlia. Ja kuulkaa niitä on nyt sitten pidetty ja juhlittu erinäisillä kokoonpanoilla!

Aivan ihastuttava viimeinen turkulainen aikuisten viikonloppu vietettiin kahdestaan rakkaan ystävän kanssa - hän tiivisti kaiken kertakaikkiaan kauniisti tällä tavalla. Parin eri työyhteisön kanssa on pidetty kotibileitä, hipattu yössä ja tarjottu lounasta töiden lomassa. Teinin ystävät pitivät meillä hienot yllätys-yökekkerit, joiden suunnittelu salaa oli puolet hauskuudesta. Sain osallistua myös yksien yo-juhlien menuun suunnitteluun ja toteutukseen.


Pahiten rempallaan oli meikäläisen pikkupihan nurmikko, kunnes tuli pakko (=vieraita) tehdä melkein polvenkorkuiselle heinikolle jokin ryhtiliike.


Yhteistyö ja hyvä tahto. Kiitos kysymästä, teinin vointi on kohentunut hienosti kevään aikana. Siihen sekä muuttoon liittyviä palavereja ja asioiden hoitamisia erinäisten tahojen kanssa on ollut riittämiin. Puhelinlangat ja sähköpostit on laulaneet, hakemuksia ja lomakkeita on täytelty, selvitelty ja saatu asioita hoidettua. Olen huomannut aikaista selkeämmin sen, että metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Rauhalliseen kysymykseen ja ihmettelyyn vastataan usein kauniisti ja selventäen, kiitokseen kiitoksella ja pahoitteluun pahoittelulla. Oman vaikuttamisen lisäksi on ollut ihana huomata, että ihmiset haluavat toisilleen hyvää ilman vastapalveluksiakin. Tästä osoituksen eräskin välipalan hakureissu pikkukaupassa, kun olin lähtenty rahatta liikenteeseen (jep..) ja seuraava kassajonossa halusi maksaa kahden euron evääni.  
 

 
Suosituin iltapuhde on ollut aikataulutus ja suunnittelu. Pieni suunnitteluvihkoni on täyttynyt sivu sivulta. Aiheet ovat kulkeneet akselia juhlat 1, juhlat 2, juhlat 3..., budjetointi, uuden asunnon huonekalujen sijoittelun pähkäilyä, hektisten viikkojen aikataulutusta jne.

 

Viimeisten läksiäisten jälkeen alkaa asunnon raivaus ja pakkaus sitten toden teolla. Pakkaan elämäni ja rakkaani pakettiautoon jo kolmen viikon päästä - hui!

Rai-rai

On sitä hippaamassakin tullut käytyä pitkän tauon jälkeen, mutta saatte kuvitella nyt vain pienissä mielissänne illan kulun, sillä se ei ole tämän tekstin pääaihe. Sen verran kuitenkin hippaillasta, että siihen kuului loistavan seuran lisäksi yllättävästi tiivis ysäritunnelma, Ressu ja Jussi sekä armoton joraus.

Hulabaloo on sittemmin jatkunut oman kodin seinien sisäpuolella. On tullut hyvä syy (josta lisää myöhemmin) laittaa laatikoiden syöverit ja hyllynperukat ruotuun. Raivattava esineistö on kummitellut mielessäni jo jonkin aikaa ja kuin taikaiskusta sain aloitettua homman pala kerrallaan. Koko jutun ydin on "vain oikeasti käytössä oleva tavara jää". Ennen konreettista aloittamista pohdin kuumeisesti tarkempaa strategiaa. Kolusin muutamia minimalismi-henkisiä blogeja ja kirjoituksia tavaroiden raivaamisesta. 

Vaihtoehtoina oli lähinnä
a) Teen tavanomaisen siivouksen, jonka yhteydessä lähtee tavarat, joita vihaan / en kestä, jotka on jäänyt pieneksi tms. tai jotka on rikki.
b) Otan erilleen säilytettäväksi tavarapaljoudesta vain ne esineet ja tavarat, joita oikeasti käytän aktiivisesti ja joita ilman en tule toimeen, tai joudun ennen pitkää ostamaan tilalle uuden. Kaikki muu pitää pistää kiertoon tms.
c) Mitään sellaista ei saa säilyttää, mitä en ole tässä asunnossa asumiseni aikana (2 vuotta) tarvinnut kertaakaan tai muistanut edes olevan olemassa.

Vaiheessa.

 
Vaihtoehto a) on tuttu ja sinällään tietenkin toimiva, mutta tuntui liian pieneltä karsimiselta. Vaihtoehto b) tuntui kovin radikaalilta ja oletin idean kuitenkin kariutuvan jossain vaiheessa. Vähän sama fiilis tuli vaihtoehdosta c). Ettäkö mihinkä päädyin - johonkin sekamuotoiseen ilmeisesti, mutta radikaalimpaan kuin olen tottunut.

Aikaisemmilla muutoilla ja raivauskierroksilla olen todennut tuhoisaksi ajatuksen "tätähän voi vielä käyttää / tarvita jossain" tai "tästä vois tehdä..". Pääsääntö on, että jos en ole tavaraa muistanutkaan tai ajatuksista huolimatta kuitenkaan käyttänyt, en sitä tule käyttämään jatkossakaan. Näillä siis mentiin ja karsiminen on alkanut suotuisasti. Rohkenin laittaa vaikka mitä hyvää tavaraa (ja ostoshetkellä hintavaakin) kierrätyskassiin, jos sitä ei ole oikeasti tullut käytettyä. Vapauttava fiilis, kun ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa ja turhautumista laiskana lojuvasta tavarasta.

Palaan aiheeseen vielä konreettisemmalla tasolla, jotta teksti pysyy jossain tolkullisessa pituudessa. Mutta olisi huippukiva lukea muiden ajatuksia raivaamisesta ja maallisesta mammonasta!

Viikonloppujen luksusta

On alkanut muodostua ihan tavaksi panostaa viikonlopun aamiaisiin. 
a) hyvästä ruoasta ja pienestä panostuksesta tulee niin hyvä mieli, kaikille
b) on vaihtelua arjen kaurapuuroon 
c) jälkipolvi malttaa nousta ajoissa ja syödä yhdessä, kun aamiaiseen on panostettu 
d) kunnon aamupalan jälkeen jää enemmän puhtia viikonlopun rientoihin eikä ole paniikkia tulla pian taas tekemään ruokaa
e) jälkipolvi tajuaa siivota mukinoitta pöydän, kun joku on kaiken herkun heitäkin varten valmistellut. 

Uunimunakas, tuoreet sämpylät, leivänpäällistä, mysliä, jugurttia, vadelmia ja teetä. Edellisaamuna syötiin kauralesepuuroa, marjakiisseliä, ruisleipää, keitettyjä munia ja tuoremehua.

Tuhdimpaa aamiaista helpottaa pieni edellisillan suunnittelu. Asian ennakoiminen kaupassakaan ei ole must, sillä pakkasen, jauhokaapin ja jääkaapin perusaineksista saa helposti pientä ekstraa ja vaihtelua aamupalapöytään vain mielikuvituksen käytöllä. Suunnittelun lisäksi esivalmistelen useimmiten osan aamiaisesta illalla - esim. laitan sämplyä/leipätaikinan kohoamaan yöksi, teen 
- vispipuuron 
- marjakiisselin  tai
- munavoin valmiiksi, 
otan marjoja sulamaan, kolistelen astiat valmiiksi jne. 

Teen keittämisen ja leipätarpeiden esillelaiton lisäksi teen jotain näistä:
- paistan sämpylät / pataleivän
- leipasen teeleipiä
- paistan pannukakun
- paistan pakaste-karjalanpiirakoita
- teen uunimunakkaan
- keitän munia
- paistan pekonia
- keitän manna-kauralesepuuron (fifti-fifti mannasuurimoita ja kauralesettä) tai riisipuuron
- pyöräytän smoothien.

Pöydälle kärrätään myös vaihtelevasti tuoremehua (lasikannussa tietenkin), teetä, leivänpäällistä ja kauden vihannesta, hedelmiä, marjoja, jugurttia, mysliä. Lopuksi sytytetään kynttilä ja laitetaan kajareista jotain akustista (esim. spotifyn acoustic morning tai Radio Aallon akustinen su-aamuisin klo 9-12).

Omanlaisiaan ihania aamuja kaikille!

Suutarin lapsen kengät ja pastalaatikko

Mitäs minä sanoin.

Tuo mieltäylentävä lause. Mutta ei kuulkaa tunnu niin makealta sanoa sitä itselle kuin toisille!  

Tätä elämän ylä- ja alamäkeä tarpoessa ei aina jää energiaa arjen asioiden ennakointiin. Minullakaan, jonka lempiharrastus on suunnittelu ja ruoanlaitto. Olen monet kerrat vannonut ruokatalouden suunnitelmallisuuden nimeen (ruokaviikkosuunnitelma, iso kauppareissu, aikataulutus, ennakointi ja esivalmistelu), mutta täytyipä taas kokea se toinen malli palatakseen vanhaan. Se mielestäni typerämpi tapa on hermoja raastava ja kallis (töiden jälkeen kauppaan ilman suunnitelmaa, tartun johonkin löyhään ex tempore suunnitelmaan, teen ruoan vain sille päivälle ja sama järjettömyys taas seuraavana päivänä). Tätä viikkoa edeltävänä viikonloppuna olin onneksi viisaampi, koska viime viikko oli edellisen kuvauksen kaltainen. Olen varautunut viikon rientoihin muutamalla valmiilla ruoalla, suunnitelmalla sekä valmiina odottavilla raaka-aineilla.

Arkiruokateemaan liittyen luottoreseptini pastalaatikosta, hätäsen kokin lasagnette. Takuuvarma jälkipolven omatoimilounas tai työeväs. 


Pastalaatikko jauhelihasta tai tonnikalasta

200-300g    pastaa (täysjyvä, kaura, ruis tms.)
400g         jauhelihaa
             TAI
2 prk        tonnikalaa
1 prk        tomaattimurskaa
1 prk        tuokakermaa
             suolaa, pippuria, basilikaa, oreganoa  

1. Keitä pasta melkein kypsäksi suolatussa vedessä. Jos teet jauhelihaversion, ruskista jauheliha.

3. Sekoita keskenään tomaattimurska, ruokakerma ja mausteet. Yrttejä saa olla aika reippaasti.

3. Sekoita pastat, jauheliha / tonnikala ja tomaattikerma keskenään, päälle juustoraastetta jos sattuu löytymään. Paista voidellussa uunivuoassa 200 asteessa reilu puoli tuntia. Mikäli vuoan päällä ei ole juustoa, voit käännellä vuoan pintaa paiston aikana ja / tai laittaa kannen / folion päälle loppuajaksi, ettei pastat aivan kärvenny.

  

Kausisalaatti

Saanen esitellä talven suosikkisalaatin ruoan kylkeen: pikainen kaalisalaatti. Tästä ei  kausi-, pika- ja suomiruoka parane. Kotimaista kaalia saa tällä hetkellä puoli-ilmaiseksi ja talvella jätän  lehtisalaatit ilmastosyistä muutoinkin vain juhlahetkiin. Tämä kaalisalaatti kannattaa valmistaa ennen ruoanlaittoa tai valmiin ruoan lämmitystä ja jättää maustumaan hetkeksi. Omalla tyylilläni valmistettaessa tiskiä ei tule kuin leikkuulaudan verran, annostelen salaatin siitä suoraan lautasille.

Pikainen coleslaw

kaalia
(porkkanaa, kurkkua, paprikaa, omenaa)
öljyä
valkoviinietikkaa
suolaa
pippuria myllystä


1. Suikaloi juustohöylällä tai veitsellä kaalia tarvittava määrä ohuiksi suikaleiksi. Raasta halutessasi muuta vihannesta lisäksi.

2. Lisää leikkuulaudalle kaalille öljyä, viinietikkaa, suolaa ja pippuria - lisäile viinietikkaa pienin lorauksi, maista ja lisää tarvittaessa makusi mukaan.

3. Möyhennä mausteet kaaliin käsin Jamie Oliver -tyyliin ja jätä salaatti muhimaan lämpimän ruoan valmistamisen ajaksi.

Ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin

Perhettäni kohdanneen katastrofaalisen syksyn aikana kulisseissa on tapahtunut vaivihkaa mukaviakin asioita. Kuten uudenvuoden pähkäilyssä totesin, muutamat ihmissuhteet ovat syventyneet vuoden aikana. Ainahan sitä on kuullut, että vaikeudet voi tiivistää ihmisiä yhteen, mutta näin on todellisuudessakin nyt käynyt. Tilanteeseen sopii myös latteus parempi myöhään kuin ei milloinkaan.


Olen asunut lasten isästä kahden tunnnin ajomatkan päässä jo 12 vuotta, mutta lapset ovat säännöllisesti käyneet isällään nuo kaikki vuodet. Lapset on vaihdettu ensin sylistä, sitten kädestä toiseen juna- tai bussipysäkillä, viimeisinä vuosina vain laitettu bussiin ja tekstattu vastaanottajalle "Bussissa, kaikki ok". Meidän vanhempien yhteydenpito on rajoittunut puhelimessa puhumiseen; plärätty kalentereista viikonloppuja, sovittu kalliimmista hankinnoista ja harrastuksista sekä informoitu sarastamisista tai muista poikkeuksista. Aikoinaan erilleen päädyttyämme päätimme, että koska olemme tehneet jo lapsille ison vääryyden erotessamme, ei meillä ole varaa enää aiheuttaa traumoja vihanpidolla tai riitelyllä. Asiat on hoitunut sinällään hyvin ja asiallisesti koko ajan, mutta on voinut mennä vuosiakin (!), että emme ole nähneet vaan lapset ovat kulkeneet kotien väliä.

Tyttären (3v) perhepiirroksen rekonstruktio, arvaa kuka on isä..

 
Muutos alkoi hiljalleen siitä, että molempien osoitteiden puolivanhemmat poistuivat kuvioista. Syksyllä teineillä oli hinku laivalle kavereidensa kanssa, mutta homma tyssäsi siihen, että kaikki eivät olisi mahtuneet samaan hyttiin. Lapset ehdotti sitten, että iskä lähtisi nuortenmiesten hyttivalvojaksi. Ajatus tuntui oudolta, mutta hetken mietittyämme kyllästyimme kuuntelemaan vinkumista ja suostuimme. Ennakoin, että vietän reissun hytissä kirjan ja suklaan seurassa. Toisin kävi ja me porukat päivystettiin milloin missäkin käytävällä tai ravintolassa, kun nuoriso tekstaili tekemisistään tai kävivät näytillä. Siinä tuli sitten juteltua ja tutustuttua toiseen vähän kuin uudelleen. Ette te tästä rakkaustarinaa kuitenkaan saa vaan enemmänkin eheytymistarinan.

Toisen teinin sairastuminen pian tuon reissun jälkeen on vienyt yhteydenpidon uusiin ulottuvuuksiin. Akuutissa vaiheessa raportointi oli päivittäistä puhumista ja jatkuvaa viestittelyä: mites päivä on menny? mitään uutta? kuis se ja se asia? jne. Iskän viikonloppujen korvaajaksi iskä alkoi suhaamaan paikkakuntien väliä. Teiniä katsomaan sairaalaan, viettämään päivälomia ja moikkaamaan toistakin mukulaansa. Jouluaatto vietettiin yhdessä. Yhteydenpito on jatkunut tiiviinä lasten vaihdosten ja myös yhdessä vietetyn ajan muodossa; käyty kahviloissa ja kylillä, koristeltu pipareita, katseltu youtubepätkiä, istuttu koriskatsomossa ym. 

Konkreettisen yhteydenpidon tiiviyden ja luonteen muuttumisen lisäksi muutoksella on ollut vaikutuksia omaan käsitykseen perheestä ja vanhemmuudesta. Olen ollut lasten ainoa lähivanhempi erittäin pitkään, huolimatta välissä olleesta, jo kariutuneesta toisesta liitosta. Olen tottunut hoitamaan lasten asiat yksin: hankkimaan vaatteet ja tarvikkeet ja laittamaan ruoan, huolehtimaan viemiset ja aikataulut, käymään vanhempainvarteissa, juhlissa ja esityksissä, olemaan perillä lasten asioista ja tehdä yhteistyötä päiväkodin ja koulun kanssa, selvittämään riidat ja tuhmuudet, kannustamaan ja olemaan läsnä. On ollut hämmentävää sekä huojentavaa alkaa jakamaan osaa tuosta vastuusta selkeämmin ja määrällisesti enemmän jonkun kanssa. Joku on istunut kanssani isoissa teiniä koskevissa palavereissa, ei ole tarvinnut jokaista asiaa itse selvittää, hoitaa ja puhelua soittaa, en ole ollut ainoa joka murehtii, nukkuu huonosti öitään ja huolehtii joka sekunti, joku muukin on kannustanut, ohjannut ja keksinyt tekemistä tylsinä hetkinä. 

Eilen teini puki tämän positiivisen muutoksen sanoiksi: Meillä on ihan paras perhe. Muistan usein kipuilleeni tuon lauseen kanssa mm. tv-ohjemien parissa tai isän- ja äitienpäivinä pienenä tyhjyyden tunteena. Mutta nyt pystyin allekirjoittamaan tunteen täysin: emme ole edelleenkään ns. ehjä perhe tai pariskunta isän kanssa, mutta välimatkoista huolimatta meidät neljä sitoo yhteen yhteinen ideologia, tunnesiteet ja välittäminen, lapset. Tämä tarina toimikoon kannustimena kaikille löytämään oma tiensä ja onnensa elämässä asiassa kuin asiassa - sekä olemaan iloinen siitä mitä on, ei muerhtia sitä mitä puuttuu.
 

Pienet valinnat, vaakakuppi ja kotimaisuuden harha

Heräsin ihan ajattelemaan eräänä päivänä tavanomaisella, aivottomalla kauppareissulla. Aivottomalla viittaan siihen kierrokseen, jolla ostetaan ilman sen kummempaa kauppalistaa tai ruokaplääniä oman talouden perustuotteita. Median propaganda kotimaisten tuotteiden suosimisesta on tainnut purra, sillä ostostottumukseni ovat muuttuneet viimeisten vuosien aikana selvästi sinivalkoiseen suuntaan. Halvimman hinnan sijaan päivittäiset valinnat perustuvat enevissä määrin kotimaisuuden lisäksi kokonaisharkintaan eli vaakakuppiin. Keskinäistä tasapainoa hakevat omassa päässäni eniten terveellisyys (ravintoarvot ja mahdollisimman lyhyt tuoteseloste), kotimaisuus / tuotantomaa, tuotantotapa ja laatu (luomu tms.), firma ja tietenkin myös hinta. Erityisesti olen panostanut pohdintaan tuotteiden kohdalla, joita ostetaan toistuvasti. Ne ovat niitä pieniä, isoja valintoja, joilla voin päättää omien rahojeni vaikutuksista ja hyötyjistä.

Kuvassa kyseisen kauppareissun sato. Suurin osa tuotteista on kokonaan tai ainakin suurelta osin kotimaista. Banaanien ja appelsiinien kohdalla ei tarvinne varmaan selittää, mutta rahkassa kyllä hinta pistää aina ostamaan kyseisen tuotteen verrattuna kotimaiseen. Jugurtissa olen siirtynyt ulkomaisesta kotimaiseen, mutta rahkan suurehkon kulutuksen vuoksi olen (vielä) pidättäytynyt saksalaisessa. Pienestä, mutta suuresta valinnasta kauramaito toimii hyvänä esimerkkinä: Oatlyn kauramaitopurkki on huomattavasti kauniimpi ja houkuttelevampi (!) sekä järkevämmän kokoinen (1l vs Nordicin 0,75l), Oatlyä saa myös luomuna ja on litrahinnaltaan edullisempi. Kotimaisuus kuitenkin voittaa tässä vakiohankinnassa ja toteuttanen kamppanjaa "10€ enemmän kotimaisiin tuotteisiin kuukaudessa" jo tämän valinnan avulla. 

Kotimaisuuden määrittely ei aina vaan ole ihan yksinkertaista. Tällä viikolla uutisoitiin raflaavasti että Vaasan ruispalat ei jatkossa olekaan niin kotimaista kuin luulemme, liittyi muistaakseni yrityskauppoihin ja omistuspohjaan. Tästä kiinnostuneena aloin tutkimaan Vaasan nettisivuja ja kotoa löytyvää leipäpussia. Tulin lopputulokseen, että kyseisen tuotteiden kotimaisuusaste ei ehkä olekaan takuuvarmasti kotimainen, sillä "vaikka suosimmekin kotimaista ruista, sen omavaraisuusaste ei riitä kattamaan koko tarvetta" (ote Vaasan nettisivuilta). Tuotteet tehdään kyllä Suomessa, mutta raaka-aineet ei välttämättä ole kotimaista. Ja tosiaan, pussissa ei ole kotimaisuutta takaavaa logoa. Samanlaista epätietoisuutta ilmeni Torinon pastan kohdalla. Kaurapasta on myös hyvä esimerkki terveellisyysharhasta: tuote on 30% kauraa eli vehnää kuitenkin suurimmalta osin, sama täysjyväharha koskee leipiä. Siksi emme osta juuri niitä Suomen suosituimpia ruispaloja (täysjyväruista 72%). Käsityiksiäni voi toki oikoa, mutta tällaisia käsityksiä allekirjoittaneella, epätietoisella kuluttajalla on. 


Jospa sitten kauppalistan tekoon ja arjen haltuun ottoon, mars!