sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Siivouspäivästä tuli kesäpäivä


Jestas, mitkä kelit! Voiko ihminen onnellisempi olla?! Tutustuin konseptiin Siivouspäivä viime syksynä ostajan roolissa ja ihastuin urbaaniin kaupunkifiilikseen sekä tein muutaman huippulöydön. Merkkasin tuolloin jo kevään viikonlopun kalenteriin, houkuttelin seuraa myymään ja sään todellakin salliessa suunnattiin Kupittaan puistoon virittelemään kojua.





Olin myynyt alkuvuodesta paljon tavaraa hyllykirppiksellä, mutta miten sitä kiertoon laitettavaa löytyi taas takakontillinen? Olin niin tyytyävinen saadessani tavaraa pois kaapeista kuleksimasta. Tempauksen nimi pitäisi muuten olla SiivouspäiväT, koska ensin on se konkreettinen kotona tapahtuva raivaaminen, jonka huipennukseksi vasta irtaimiston kiertoon saatto. 


Kaverin myymä tauluhylly himotti, mutta joku tarvitsi sitä vielä enemmän. Hyvä niin.

Suhtauduin Siivouspäivä-tapahtumaan enemmänkin chillailu-, piknik- ja kaupunkikulttuuripäivänä, en niinkään myynti-osto-markkinana. Ne roinat oli vaan hyvä tekosyy lähteä hengaamaan ja pyytää kaveri messiin. Kyseisenä konseptina homma taitaa parhaiten toimiakin, sillä paikoitellen tuli kysyttyä, että missä ne ostajat on? Parin tunnin ruuhkahuippu sijoittui ehkä puolen päivän tienoille ja loppujen lopuksi viltille alkoi tyhjää tilaakin syntymään. 


Asiallinen muonitus.

 Saldona päivästä
  • Äärimmäisen iloinen mieli kesäfiiliksestä, iloisista ihmisistä, läpänheitosta, huonoista myyntipuheista, tunteita aiheuttavasta tinkaamisesta ja kaupunkitilan henkiin heräämisestä
  • Huntin verran kahisevaa
  • 3 IKEA-kassillista vähemmän tavaraa kotona
  • Hyvä mieli ihmisistä ja käyttötavaran jatkoelämästä uusissa kodeissaan: mm. se neljännellä hypistelykerrallaan lego-formulan ostanut pikkukoululainen, innoissaan säilytysratkaisujaan selostanut perheen äiti (osti ovinaulakon), asiantuntevasti poikain kerrastoja vertaillut äiti ja minulle rakkaiden retrokuppien uusi emäntä.
  • "Uudet" lenkkarit parilla eurolla.
  • Päätös osallistua syksyn Siivouspäivään ostajana: vaatteessa, kengässä ym. pukeutumiseen liittyvässä löytyy kerta kaikkiaan valinnan varaa. Ja se sitten vaan se kuluisa järki käteen ja ostoksille.
 
Minulle tosi tärkeät mutta käyttämättöminä kaapissa maleksineet kupit kävivät monissa käsissä. Loppujen lopuksi pääsivät uuteen kotiin ja niistä saamani hinta oli päivän paras yksittäinen.





maanantai 19. toukokuuta 2014

Aihetta juhlaan





Sunnuntaina, tuona ihanana kesäpäivänä käytiin kylässä hieman harvinaisella konseptilla. Lähipiirissä eräs oli ahkeroinut omakustannekirjan jo edesmenneestä sukulaisesta ja kirjan kansiin saamiseksi järjestettiin juhlat. Kirjailija piti pienen esittelyn ja puheen, kaikki saivat signeeratut omat kirjat. Selattiin innokkaana kirjan sivuja, ihasteltiin ja kikatettiin vanhoja valokuvia. Syötiin erittäin hyvin ja rupateltiin. Nuoriso pisti futispelin pystyyn pihalle. 







Olen lukenut kirjan miltei kokonaan. Aina jaksaa ihmetyttää, miten maailman meno on sadassa vuodessa voinut mullistua. Mitä vaikeuksia ihmisillä on ollut, miten niistä selvitty ja kuinka hyvin asiat nykyään ovat. Minkälaisia ihmiskohtaloita ja tarinoita on omakin lähipiiri pullollaan. Hienoa, että niitä on kirjattuna ja taltioituna muistiin. Tuleehan tästä omastakin rimpuilusta sitten joskus historiaa. Kunhan vielä tässä eletään tätä elämää, että on jotain kerrottavaa. 


lauantai 17. toukokuuta 2014

Säkkiviljely diy


Sommaren är här, jee jee! (Hasse och Het Potatis, nauraa ken tietää). Olen touhunnut ja ryntäillyt pihan laiton merkeissä, ihanaa kun kesä viimein tulee!! Olen toki nauttinut tästä pidennetystä keväästäkin aivan valtavasti ja saanut kerrankin ihailla tarpeeksi pitkään aukeavien lehtien vaalean vihreitä sävyjä.

Pistin pystyy säkkiviljelmäkokoelman rivarini takapihalle. Pieni hyötypenkki tulee täyteen salaateista, yrteistä ja raparperista. Halusin kokeilla vähän muutakin, mutta en kuitenkaan viljelypalstan vertaa. Säkkiviljely kuulosti järkevältä tähän tarpeeseen. Asunto kun ei ole oma eikä edes pankin, ei viitsi aivan mullin mallin laittaa koko pihaplänttiä. Toisaalta ei ole iso menetys, jos säkkiviljely epäonnistuu jostain syystä. Lisäksi säkit ovat tarpeen mukaan siirreltävissä, homma onnistunee valoisalla parvekkeellakin.



 
Tarvitsin
  • kestokasseja
  • jätesäkkejä
  • kevytsoraa
  • multaa
  • siemenet
  • sakset, lapio, hanskat

Homman kulku
  1. Leikkaa jätesäkkiin muutama reikä pohjalle ja aseta kestokassin sisään.
  2. Lataa kevytsoraa reilu 5cm kerros ja sen päälle multaa reippaasti. Jätin yläreunasta n. 10 cm vajaaksi. Kassin muoto leviää mullan ansiosta, muotoile mieleiseksi ja leikkaa ylimääräinen jätesäkin reuna pois.
  3. Tässä vaiheessa kannattaa kastella.
  4. Tuikkaa siemenet multaan pussin ohjetta mukaillen. Laitoin itse yhteen säkkiin 2 kesäkurpitsan siementä ja lehtikaalta kolmen taimin toivossa. Esikasvatustahan noihin suositellaan, mutta suorakylvöllä mennään.






Musta multapinta on aina yhtä jännittävä. Sitä ei voi jotenkin uskoa että siitä pienenpienestä hippusesta alkaa kasvaa oikeasti jotain järkevää mullan alla. Mutta niin niistä yleensä on kasvanut. Kasvun ihme.


sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äitienpäiväbrunssi kotosalla


Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa!

Tarditioita ei ole pakko noudattaa, jos on vielä parempia ideoita. Suhtaudun juhlapäiviin täysin subjektiivisesti ja itsepäisesti, teen vain asioita jotka ovat minusta itsestäni kivoja, enkä niitä joita "kuuluu tehdä". Tai tarvittaessa skippaan koko pyhäpäivän viettämällä sen kotitöiden tai yleisen häröilyn merkeissä.

Yhden aikuisen perheessä en halua ladata paineita lapsille äitienpäivän vietosta, vaan sovimme yhdessä päivän agendasta. Puuhattiin aamupäivän brunssi kolmeen pekkaan riitelemättä ja yhdessä tehden, ihan niin kuin lempiohjelmassani Kaappaus keittiössä, hyvä me! Syötiin itsemme onnellisiksi, neiti poti välillä ähkyään puusohvalla makoillen. Taustamusiikista, puheenaiheista ja fiiliksestä huolehti edellis-illan Euroviisufinaali digiboksilta. Sapuskat sai varauksettomia ihasteluja, brunssi-idea yleisesti hehkutusta ja sydämeni pakahtumaan onnesta. Niin kuin saa tämä ja muut arkiset hetket elämäni valonpilkahdusten kanssa.




Ideoita brunssiin haistelin tietenkin netistä ja totesin, että homman voi hoitaa melkein miten vaan itse haluaa. Niin kuin yleensäkin ruokien suunnittelussa, pohjana toimi kaappien sisältö, kauden tarjonta kauppojen hyllyllä ja kohtuus hinnassa. Lajeja ei tuntunut aluksi olevan tarpeeksi, mutta todellisuudessa niitä oli kuitenkin ehkä jokunen liikaa. Tai syöjiä liian vähän ;) 

Näistä koostui kotibrunssimme, arviointi Euroviisuteemalla:

  • Tsatsiki                               6p
  • Hummus                                 4p
  • Helppoakin helpompi leipä              5p
  • Juusto, kurkkua, tomaattia
  • Tuoremehua, teetä


Twelve points.

Tuo vaivaamaton pataleipä on aivan upea resepti, mutta jostain syystä se epäonnistui tänään täysin! Terveyshifistely sai tylyn tuomion ja jauhoista osan korvaaminen täysjyväspeltillä ehkä selittää leivän kohoamattomuuden. Jos haluat mahtavaa itse tehtyä leipää, kokeile reseptiä ehdottomasti, mutta älä sävellä (note to self..). Erityisesti parsapiirakka ja pekonimunakupit olivat aivan mahtavat brunssimurkinat, niitä meillä tehdään jatkossakin! 




Brunssi kotona oli siis jättehärligt ilman vieraitakin ja tätä perinnettä meillä jatketaan äitienpäivän ja muiden tekosyiden ulkopuolellakin!  


tiistai 6. toukokuuta 2014

Sokeriallergia ja sokeriton puolukkahillo


Valehtelisin, jos väittäisin etten voisi syödä sokeri - voi -vehnäjauho-pohjaisia herkkuja pohjattomasti. Vehnän ja sokerin vastainen propaganda on kuitenkin uponnut meikäläiseen, ihan tutkittuna faktana että omienkin kokemusten pohjalta. Koitan ruotia ruokavalion siis irti noista pahuuksista, kohtuullista voinkäyttöä lukuunottamatta. 


Totuus on, että kukaan ei huomaa suurinta osaa terveystwisteistä tai ainakaan valita että tää on pahaa. Miksi siis ei korvaisi aineita järkevimmiksi valinnoiksi? Olen kehittynyt valkoisen sokerin karttamisessa aika mestariksi, enkä tarkoita sen korvaamista esim. intiaanisokerilla. Tässä tulee ensimmäinen konkreettinen vinkki. Soseen mittasuhteet eivät ole kirkossa kuulutettuja eli voit tuunata niitä mieleisiksi. Pointti on, että ei hillo sokeria tarvitse jos syöt sen noin viikon sisään.





Sokeriton puolukkahillo

1 ps     pakastepuolukoita eli n. 2,5 dl  
pari     omenaa tai sokeritonta omenasosetta n. 1,5 dl
pari rkl vettä
(1 rkl   hunajaa)
(max 1tl perunajauhoja)
 
1. Lado kattilaan jäiset puolukat, omenalohkot ja vesitilkka. Kiehauta ja keittele miedolla lämmöllä, kunnes omenat pehmenee, noin vartin verran (?). Jos käytät valmista omenasosetta, keittele puolukat pehmeäksi, lisää omenasose ja kuumenna hetki.

2. Soseuta sauvasekoittimella suurpiirteisesti, voi jäädä vähän sattumia. Lisää halutessasi hunaja. Jos sose tuntuu kovin vetiseltä, voit sakeuttaa pienellä tilkalla perunajahuho-vesiseosta.


Porkkanalättyjen kaverina.