sunnuntai 27. lokakuuta 2013

"Miks sä teet aina niin hyvää ruokaa?"


Paprika-tomaattihöystö kera pullien.
Kattilassa taisi olla spelttihelmiä ja sitäkin söytiin?



Ihanaa, että ihminen saa syödä joka päivä. Ongelma vaan nykyaikana tuppaa olemaan, että kulutus ei vastaa edellisiltä sukupolvilta omaksuttua ruokavalion energiansaantia siten, että ylimääräistä ei kehoon kerääntyisi ja verisuonet tukkeutuisi.

Oman painonpudotusprojektini myötä ensin muuttui oma ruokavalio ja sitä myöten pikkuhiljaa koko perheen. Tämän hetkinen ruokavaliofilosofiani pääteemat ovat terveellisyys ja hiilijalanjälkitietoisuus säilyttäen kuitenkin suuressa määrin realismin. Välttäen tiukkapipoisuutta ja ehdottomuutta.


 
Kasvissosekeitto paahdetuista juureksista.

Kiteytysyritys:

- oikeista raaka-aineista itse tehtyä kotiruokaa = prosessoitu ruoka minimiin
- vatsa täytetään kunnon (lämpimällä) ruoalla
- edulliset perus raaka-aineet
- kausiajattelu
- kasvispainotteista ja kotimaista
- hiilihydraattitietoista
- budjetin rajoissa luomu- ja lähituotteita
- tarjousten perässä juokseminen ja -30% punasen lapun tuotteet ovat salainen paheeni.
- muualla syödessä (koulussa, töissä) nuodatetaan samoja periaatteita, einekset ei kuulu eväsvalikoimaanikaan ja lounas-
paikoissa lautanen kootaan ajatuksella.


Tästä se ruoanlaitto aika usein alkaa.


Pikku puuhastelua...


 
Tästä blogista ei ole tarkoitus tulla pelkästään ruoanlaitto- tai reseptiblogia, mutta kyllä aihe täällä voimakkaana pysynee. Ruokapostaukseni noudattavat tässä postauksessa avattua ruokafilosofiaani, vaikka en sitä erityisesti resepteissä alleviivaakaan.


Kaunis vihko sisältää reseptien keräilyerät netistä, lehdistä, muilta pöllittyjä ja sieltä täältä napattuja ohjeita.

 
Ammennan arkimenuuseen valikoimaa perusarkiruoista sekä blogien ja ruokakirjojen antia poimin omaan ajatusmaailmaan sopivaksi. Kirjakuvassa on joitain esimerkkejä erityisen hyvin filosofiaani osuvista kirjoista. Kirjojen tekijöitä kunnioittaakseni en ala kirjojen reseptejä tänne pääsääntöisesti kopioimaan, mutta jos resepteihin tai kirjoihin täällä viittaan se toimikoon mainoksena sitten.


 
Lautasmalli, joka on melkein pyöreä. Paprika-tomaattimuhennos kirjasta "Oma sato".


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti