Joskus välähtää

Broileri on aika takuuvarma arkiruoka. Ei mikään eettinen valinta, mutta tässä kohtaa oikaistaan noin kerran viikossa ja syödään kanaa, niin kuin possukin joulun alla kehottaa.



Arkimättöä lempilautasella.



Ainaisen broilerin fileesuikaleen ja rintaleikkeen tilalla olen alkanut käyttää myös koipireisiä - liha on maukkaampaa ja pihi ihminen minussa tykkää nääs siitä hintalapusta. Koipireisien söymisesesä on ollut vaan pari pikku ongelmaa:

1. se kamala marinadi. Jos ei meinaan pysty tinkimään siitä hintalapun tuomasta säästämisen tunteesta.

2. jälkikasvulla menee ikä ja terveys 
saadakseen syötäväksi edes muutama kelvollinen pala. Hävikkiä syntyy ja "ällöö"-kommentteja kuuluu.

ja kohdasta 2 aiheutuu kohta

3. oma ruoka jäähtyy ja jään ruokapöytään yksin syömään muiden rippeitä, koska aika meni muiden ruokailun mahdollistamiseen.


Miten voi ihmisellä kestää ratkaisun keksiminen näin kauan...

 

1. Huuhdellaan marinadi pinnasta veks ja kuivataan palat. Hierotaan pintaan reippaasti yrttejä ja mausteita (timjami, rosmariini, basilika, mustapippuri tai vaikka Provencalen sekoitusta).

2. Paistetaan etukäteen esim. edellisenä päivänä, perataan kylminä paloiksi.

3. Lämmitetään uunissa esim. uunijuuresten tai lohkoperunoiden kanssa.

Perunoiden ja porkkanoiden maustamiseen mukailin tällä kertaa Olgan kotona -ohjelman reseptiä ja kylkeen basilikalla maustettu kermaviilikastike.

Vieraissa sukissa



Lämmittää.




Kyläilystä tekee erityisen kotoista ja mukavaa se, että villasukat tarjotaan talon puolesta. Luksusta on vielä kauniit villasukat, kuten kuvassa. 

Kotona odottavat omat villikset jotenkin kalpenevat vieraiden sukkien rinnalla. Tilanteeseen toki vaikuttaa se, että ne ovat useimmiten enemmän ja vähemmän rikki.


Taidanpa asettaa itselleni haasteen, jossa on kaksi vaihtoehtoa:

1. paikkaa villasukat
       jos osaat

2. kudo sukat.

Broileripihvit



Arkiruokaa tyttären lautasella.



Tämä kanapullaresepti on alunperin tyttären yläasteen kotitalouskirjasta ja päässyt meidän yhdeksi arkiruokasuosikiksi. Kookosmaito ja mausteet toimivat hienosti mietoon broilerin jauhelihaan. Taikinasta paistuu milloin mitäkin muotoa ja ruoan luonne muuttuu kivasti lisukkeen mukaan. Tarjottu esim. mausteisen bataatti-linssimuhennoksen, uunijuuresten ja kasvisrisoton kanssa sekä pihvinä kanahampurilaisessa.

Kuvien ottopäivänä oli mietitty vaan kanapullien tarpeet. Kaveriksi päätyi meidän taloudessa harvinaiset keitetyt perunat. Pakasteesta löytyneet pakastetut parsankukinnot pelastivat tyttöjen ruokailun. 

Broileripulla, - pihvi ja -mureketaikina

400g   broilerin jauhelihaa

1 dl   kookosmaitoa
½ dl   korppujauhoja tai muuta turvoketta
1      kananmuna

1      sipuli silputtuna
(½     chilin palko)

1 tl   currya
½ tl   jauhettua inkivääriä
       mustapippuria
½ tl   suolaa

1. sekoita kookosmaito, korppujauhot ja kananmuna turpoamaan.

2. kuullota sipulia pannulla, (heitä sekaan silputtu chili), lisää muutama rkl vettä ja hauduttele 5-10min pehmeäksi.

3. Sekoita keskenään korppujauhoseos ja mausteet. Lisää sipuli ja jauheliha ja sekoita massaksi.

4. Paistele pannulla pihvejä tai uunissa pullia (200 astetta n. 30min), miten tykkäät.



Pojan annosversio



Jäsennys





Vuoden 2014 seinäkalenterit olivat ilmestyneet kirjakauppaan. Valitsin jo mielessäni mukavinta, mutta taidan jatkaa perinnettä ja ostaa paniikissa ennen joulua sen kaikista tylsimmän (=rumimman) tai kauniin mutta kalliin. Tai niin kuin viime vuonna mentiin alkuvuosi ilman kalenteria ja vasta maaliskuussa bongasin halvennuksesta itse asiassa aika kivan kalenterin. 

Kalenteri jäsentää ajatuksia ja arjen pyörittämistä. Niin se vain on. Tylsää ja keski-ikäistä, mutta monta

 

  sumplausta

  paniikkiratkaisua

  riitaa ja 

  pettymystä

jää kokematta, kun on hahmoteltuna

                   aikataulut

                   logistiikka
                   tarvittava tavara-arsenaali
                   ruoat

menoihin sopiviksi. 

Kalenterisilmäys antaa myös kuvan hektisemmistä viikoista ja toisaalta väljemmistä ajanjaksoista, jolloin voi miettiä vaikka viikonloppureissuja.

Joku voisi vetää varmasti herneen nenään perhekalentereiden sarakkeiden määristä. Olenkin kehitellyt kaikille oman merkityksensä, vaikka kolmen hengen taloudessa voisi kuvitella kaksi saraketta jäävän tyhjäksi. Kaikki saa omat henkilökohtaiset loossinsa ja niin saavat myös ruoka sekä liikunta. Niistä kai sitä ihmisen elämä sitten koostuu.

Huom! Työlle en ole uhrannut yhtään saraketta, vaikka sekin toki elämään kuuluu. (Sille on ihan kokonaan oma kalenterinsa, huoh.)

Arkiruokailua

Klo 16.30 kotikeittiön noutopöytä torstaina 19.9.2013:


jauheliharisotto - kaalimix - salaatti

Jauheliharisotto -reseptini on yli 10-vuotias Yhteishyvän ruokaliitteestä napattu luotto-ohje, joka opetti minut pois kuivan ja mauttoman risoton tekemisestä. Alkuperäiseen reseptiin kuuluu hernemaissipaprika -niminen vihannes, mutta jätin sen tällä kertaa pois ja söytiin vihreetä muussa muodossa. Olen valmistanut erinäisiä risottoja tällä periaattella monenlaisten ruokien lisukkeeksi jättämällä lihan pois, lisäämällä kaapin tarjonnan ja mielihalujen mukaan vihanneksia ja mausteita.

Kaikenmaailman yön yli marinoituneet kasvikset ja juurekset ovat arkiruokailumme aina vain yleistyvä ilmiö. Ne ovat
- loistokas kasvislisäke
- edullista ja täyttävää
- heti valmiina pöytään muhittuaan mukaviksi edelliseltä illalta 
- erinomainen eväs töihin
- mausteisuus ja kasviksen oman maun mietous helpottaa lähtökohtaisesti kasvisvastaisen henkilön riskiä pitää jostain terveellisestä.


Jauheliharisotto

1-2    sipulia
       öljyä
3 dl   riisiä (täysjyvä-, riisi-kaura tms.)
1-1½   lihaliemikuutiota
7-8 dl vettä
400g   jauhelihaa
1 tl   currya
1 tl   basilikaa
1 tl   suolaa tai yrittisuolaa

Halutessasi 1ps hernemaissipaprikaa
TAI 1 tuore paprika pilkottuna + 1ps pakasteherneitä.

1. Silppua sipuli. (Kuutioi paprika).
2. Kuullota sipulit öljyssä kattilassa.
3. Lisää riisit, kuullota hetki ja lisää vesi erissä. Lisää liemikuutiot ja anna kiehua kypsäksi kannen alla.
4. Ruskista jauheliha. Lisää mausteet ja halutessasi vihannekset.
5. Lisää jauheliha riisin sekaan loppukypsymisen ajaksi.

Marinoidut kaalin kukinnot

pienehkö  kukkakaali
          parsakaali
          tuoretta ruohosipulia (jos löytyy)

3 rkl     oliiviöljyä
1,5 rkl   punaviinietikkaa
2 tl      sinappia
          suolaa, pippuria
          oreganoa tai muuta kuivaa yrttiä

1. Keitä kaalien kukinnot suolavedessä, jätä vähän rapsakoiksi.
2. Sekoita marinadin ainekset hyvin sekaisin.
3. Sekoita keskenään valutetut kaalinkukinnot, silputtu yrtti ja marinadikastike. Annan maustua muutaman tunnin, mieluiten seuraavaan päivään.

Yökylässä

Jälkipolvellani on maailman parhaimmat serkut.

Seitsemän vuoden aikana syntynyt viisikko on hitsautunut tiiviiksi lössiksi. Nähdessään synttäreillä, lomilla ja juhlissa niillä on ihan omat kuvionsa ja touhunsa. Ja mummulan viiden hengen eli yhden makuuhuoneen lattiapinta-alan serkuspeti on ihan luku sinänsä! Aikuiset saa ihmetellä keskenään päivänpolttavia asioita ja huudella sakkia vaan syömään. Nahinoita tulee korkeintaan sisarusten välille ja niitäkin harvoin tai ne selvitetään keskenään. 

Normaalin arjen lomassa iskee usein serkkujen ikävä - "Millon me nähdäään serkut?" -> "Vasta sillon!!!". Tuli mahdollisuus pyytää serkkuja yökylään ja niin tehtiin. Pientä aikataulujen rukkausta se vaatii kouluikäisten harrastusrumban keskellä, mutta aikaa täytyy raivata tärkeisin asioihin. Niin on tullut tehtyä liian harvoin, mutta onneksi sitä paatunut aikuinenkin herää ajoittain ja ymmärtää tarttua hetkeen.

Ensimmäisen hiljaisen minuutin jälkeen jähmeys oli tipotiessään ja emännällä hymy korvissa. Aika kului ulkoillen sekä sisällä alakerrasta tulkittuna jutellen ja touhuten jotain, kurittaen keyboardia ja räpläten kännyköitä. Kaikki niiden jutut ei avaudu aikuiselle, muttei kai tarvitsekaan. Itselle mukavia fiiliksiä toivat sohvalta kantautuva Talent USA:lle kikattelu, keittiön noutopöydän äärellä kiivas jonottaminen ja sisarusten välinen ajoittainen suhdesoppa.

Vierailu sisälsi myös maailmanluokan huijauksen! Kannoin pöytään lasagnen ja salaatin sekä mummun reseptillä valmistetun salaattikastikkeen. Huoneen täytti harras hiljaisuus, muutama kuulumisten vaihto, otettiin lisää ja kiitettiin - "oli tosi hyvää". Hyvinpä se soijalasagne upposi, ilman yhtään kysymystä tai ihmetystä, että mitä tää on!

Keittiössä häärätessäni mietin serkku-asiaa. Se asettuu ihmissuhteena jollain tavalla sisaruuden ja ystävyyden välimaastoon. Ei olla sisaruuden kaltaisesti läheisiä (hyvässä ja pahassa), mutta on tunnettu kuitenkin aina - ei tarvitse esittää muuta kuin on. Ystävyyssuhteet valitaan itse, ne voivat olla todella syviä mutta päättyäkin yhtäkkiä. Serkkujen kanssa ei ole niin ihmissuhdepaineita, vaan etäisyydestä huolimatta ne tuntuvat aina samalla tavalla läheisiltä.

Seuraavan kerran nähdään sitten taas synttäreillä. Ja jouluna. Ja synttäreillä. Jne. Ja pyydetään useammin kylään tai katsomaan harrastusten pelejä.

Ennakkoluulot vol 1

On ihmeellistä, kuinka jotkut ennakkoluulot ja kerran opitut käsitykset istuvat tosi tiukassa. Minulla niitä on monia. Tosin olen pystynyt nimeämään ne ennakkoluuloiksi (ja vääriksi sellaisiksi) vasta kumottuani ne. Olen ottanut asiat vaan faktoina ja hyväksynyt. Kyse on kovin arkisista ja tavallisista asioista, mutta on ollut hassua ja tavallaan vähän ikävääkin huomata, kuinka tiukasti nämä ennakkoluulot ovat ajatuksia ja toimintaani ohjanneet.

Niin kuin nyt tämä Ennakkoluulo -sarjan vol. 1 nimeltään
Juokseminen

Lapsena olen ollut normiliikkuja: perusinnokas ja perustaitoinen kaikella tavalla, harrastusintressit olivat muualla kuin liikunnassa. Yläasteen liikuntatunneilta juoksemisesta jäi mieleen hengästymisen ikävä tunne, jaksamisen hiipuminen, kavereiden lennokkaat askeleet ja selät edessäni, pistävä tunne rinnassa ja pettymys omaan suoritukseen. Nuorena aikuisena olin omaksunut käsityksen, että voin käydä mm. ryhmäliikuntatunneilla, mutta pururadalla minun kannattaa kävellä. Kroppani ei ole tehty juoksemiseen. Piste.

 

Noista ajoista piti kulua melkein 20 vuotta, kun päätin kokeilla. Lähtökohta oli, että kokeilen vain todetakseni että juu, näin se on, minusta ei ole siihen. Otin prokkiksen kuitenkin sinällään tosissani, että lähdin kokeilemaan hitaasti ja asteittain. 5min reipasta kävelyä, 1min etanahölkkää. Vähitellen lisäsin juoksuminuutteja yksi kerrallaan, vähensin kävelyä. Kunnes juoksin jo ihan oikeasti 10min putkeen, WAU!!! Eikä rintaa pistänyt, en ollut kuolemankielissä hengästymisen tunteesta ja mulla oli varovaisen hauskaa.

Tuosta aha-elämyksestä on 2,5 vuotta, jonka jälkeen olen hölkkäillyt kausittain ja aina juoksukunto on noussut uusille tasoille. Tällä hetkellä olen ylittänyt itselleni maagisen 5km rajan reippaasti, enkä totta tosiaan IKINÄ olisi uskonut että minun kehoni voi juosta yli 5km kuolematta siihen! Askel suorastaan lentää (ainakin omalla asteikollani), lenkkien pituus kasvaa ja tunnen pätenyyden tunnetta. Muiden asteikolla suoritukseni lienevät varsin keskinkertaisia, mutta minulle ne tuovat ylpeyttä.

Tämä iäisyyden jatkunut kesä ja aivan ihanat uudet lenkkimaisemat ovat osasyy villityksen voimistumiseen. Ja jotta pysytään totuudessa, niin onhan naisellinen osasyykin - toive pudottaa muutama appelsiininkuorimuodostuma koivista kauniisiin maisemiin. Rikoot niskaan, kuulottimet korviin ja ponnekas päätös lähteä ulos.

Omppushow

Hamsteri minussa ei voi vastustaa asioita, jotka ovat ilmaisia.

                          Kuten omenat.

 

Rakastan keittiössä hyörimistä, homman etenemisen seuraamista ja aikaansaannoksista saatavaa pätevyyden tunnetta. 

Nautin tehdä itse.  

Ennen säilöttiin tarpeeseen. Niinhän ne nytkin toki syödyksi tulevat, mutta ei syksyn aikaansaannokset tai aikaan saamattomuudet liity enää hengissä pysymiseen.  

Eikä niitä tuotoksia tunnu tosiaan tarpeeksi ainakaan tähän talouteen valmistuvan - hetkessä ne loppuu kuitenkin. Kotonani asuu nimittän suursyömäreitä, jotka äkkäävät kaapeista kaiken suuhun kelpaavan iltapäivän pitkinä minuutteina.

Joten miksi vaivautua?

Taitaa se vaan olla niin siistii tehdä itse.

Ilo tulee tekemisestä.

Reikiä nolla

Enpä muista, milloin olisin jalostanut 8 litraa pihan omenoita ilman yhtään madonsyömää. Reikiä nolla, kyllä on kiva olla. Meinaan omenoiden säilöjä tänä vuonna.

Tämä omenasose -postaus saa nyt luvan toimia lähtölaukauksena blogilleni. Syksyyn kuuluu itse oikeutetusti kaiken maailman säilöminen, ei ihan ilmaisun varsinaisessa merkityksessä vaikka joskus siltä tuntuukin. Omenoiden käyttö- ja säilömistapani tuntuvat vaihtelevan vuosittain. Joskus syödään vaan suorilta piirakoissa, paistoksissa ja raakana. Viime vuonna hillosin sitruunan ja sokerin kanssa toista kymmentä jättipurkkia. Pakastan omenalohkoja aina pakkaseen talven piirakoita ja paistoksia varten.

Tänä vuonna kokeilin omenoiden kuivatusta tyylikkäästi pyykinkuivaustelineellä. Hyvinpä ovat lasipurkista huvenneet ”jotain hyvää” –kohtauksiin, vaikka niiden loppusijoituspaikaksi olikin tarkoitettu self made omena-kaneli-mysli. Kokeilin soseen keittämistä ilman sokeria, makeutta kaipaava lisätköön sitä syöntihetkellä haluamallaan tavalla. Yhteen sosesatsiin mausteeksi sitruunaa ja kanelia, toiseen pari porkkanaa, kolmanteen puolukkaa. Pakastin soseita myös kuutioina, joita on tarkoitus käyttää puurojen herkkusilmiksi ja rahkojen mausteeksi. Vihreää omena-raparperi hilloa on jo tallessa.

Omenan ehkä tärkein käyttökohde on kuitenkin kai ne perinteiset eli kauraomenapaistos ja omenapiirakka. Tunnelmaan kuuluvat kotiin leviävä herkullinen tuoksu, piinaava maistamishetken odotus, suussa viipyvä ihanan tuttu maku, vaniljakastikkeen tai jäätelön makeus sekä kanssaihmisten tyytyväisyyttä huokuvat eleet ja ilmeet.

Tämä omenaturina toimikoon jollain tapaa myös blogini sisällön tiivistäjänä. Luvassa lienee paljon arkisia asioita ja pohdintaa arjen valinnoista liittyen ruokaan, liikkumiseen, elämäntapoihin, kuluttamiseen ja kauniisiin asioihin. Niin kuin omenoiden säilömisessä: ilmasta tai vähintäänkin edullista, ekologisesti (edes jotenkin) perusteltua, terveellistä, toiminnallista ja hyvää mieltä lisäävää.

Blogin nimi Ruodussa ja rempallaan kokoaa ajatusmaailmaani. Asioita täytyy mielestäni ajatella, pysähtyä miettimään tekemiään valintoja. Toisaalta joku roti kaikessa eli annan itselleni luvan myös hetkiksi höllätä tuosta kaikesta mainitsemastani. Fillari kohtaa yksityisautoilu, Rainbow-tuote Reilun kaupan vastaavan ja kalapuikko oman maan salaatin.

Tervetuloa matkaan!